Nordpap, uusi elämä

Maaliskuussa 2017, puolen vuoden neuvotteluiden jälkeen Maija ja Jesse Kuronen ostivat Nordpap Oy:n liiketoiminnan ja siirsivät tuotannon ja toiminnan Polvijärvelle. Samat tuotteet ja palvelut Nordpap tarjoaa asiakkailleen edelleen omistajien vaihtumisen jälkeenkin.

Paperin jalostus alkoi heti Vasarakankaan toimitiloissa, joissa pystytään toimimaan entistä hygieenisemmin, nykyisten tuotantotilojen ollessa elintarvikekäyttöönkin soveltuvat. Vasarakankaalla valmistamme kaiken arkkitavaramme, selluvanut ja suuren osan rullatuotteistamme.

Myyntiä, markkinointia ja tuotantoa tehdään täydellä tohinalla perheyrityksessämme, 2015 vuonna syntyneen poikamme avustaessa sivussa. Vasarakankaan toimitiloihin siirretyt koneet, erityisesti trukki ovat pientä poikaa kiehtoneet kovasti ja trukilla onkin ajeltu isän sylissä pitkin hallia.

Heinäkuussa 2017 avasimme Vasarakankaan tiloihin myös tehtaanmyymälän, joka on saanut todella hyvän suosion asiakkaittemme keskuudessa. Oma tehtaanmyymälämme on avoinna pääsääntöisesti joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Myös paikallinen lähiruoka-myymäläauto otti paperituotteemme valikoimaansa.

Helmikuussa 2018 perheyrityksemme kasvoi jälleen kun meille syntyi pieni tyttönen.

Uusien asiakkuuksien ansiosta toimintamme on lähtenyt kovaan kasvuun ja rekrytointitarve on kova. Onneksi saimme tuotantotiimiimme jo aiemmin erittäin hyvän työntekijän, kun polvijärveläinen Jari aloitti meillä alihankkijana. Hänen avukseen meillä on aikomus saada vielä yksi tai kaksi henkilöä lisää kevään ja kesän aikana.  Työtilanne näyttäisi ihan mukavalta ja valmiita tuotteita lähetämme maailmalle useita kymmeniä kuormalavallisia kuukausittain. Olemme myös järkeistäneet toimintaamme ja keskittäneet tuotantoa pelkästään Polvijärvelle. Täten pystymme paremmin valvomaan tuotteidemme korkeaa laatua ja pitämään toimitusajat sovittuina. Enää pienen osan tuotteistamme valmistutamme parilla muulla Suomalaisella alihankkijalla.

Jo aiempien pohjoismaisten asiakkuuksien lisäksi suunnittelemme myös laajempaa kansainvälistymistä ja tuotevalikoimamme laajentamista kattamaan muunmuassa aurinkoenergiaa ja muita cleantech segmentin tuotteita. Tästä lisää tietoa kun asiat etenevät :)

 

 

Yrittäjät

Maija ja Jesse Kuronen

 

 

 

 

Historiamme

 

-1991 Nordpap Oy perustetaan

-1998 Ostimme ensimmäisen käytetyn pituusleikkurin, vetopyyhkeen tekoon

-2003 Ostimme uuden C-taitto käsipyyhettä tekevän koneen Saksasta.

-2010 Ostimme arkituslinjan, arkkituotteiden tekoon.

-2015 Avasimme verkkokaupan

-2017 Maija ja Jesse Kuronen ostivat Nordpap Oy:n liiketoiminnan ja siirsivät tuotannon Pohjois-Karjalaan, Polvijärvelle.

-2017 Heinäkuussa avasimme tehtaanmyymälän Vasarakankaantie 17 osoitteeseen.

-2018 Ensimmäisenä pohjoiskarjaisena toimijana Makuvankkuri otti Nordpap Oy:n pehmopaperit omaan myyntivalikoimaansa.